torstai 27. kesäkuuta 2013

Elämänasenne koetuksella

Odotettu ja pelätty kirje saapui tänään Oulusta: ilmoitus siitä, saanko opiskelupaikan Oulun yliopistossa. Optimistina luotin että saan, mutta kirjeen luettua palaan mitä mielyiten pessimistin linjalle. Varasija nro 71 kun ei pahemmin lohduta paljon itsestään antanutta miestä.

Unelma maisemanvaihdoksesta ja yliopistoelämästä saivat siis lopullisen naulan arkkuunsa ja ainoa tulevaisuudelta odotettava tapahtuma onkin heinäkuu 2014, jolloin astun armeijan harmaisiin. Tarkempi päivämäärä on 7. heinäkuuta, joten vielä 375 päivää täytyy minun peukaloitani pyörittää.

Tänään taitaa salilla tulla aika moinen v*tutusbuusti, olkapäätreeni on muutenki hyvä rääkki. Ja uusi saliohjelma kirjoitettu tänään ylös, vielä muutamaa kohtaa mietitään!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Väliviikon kirous

Edellisellä viikolla oli juhannus. Alkuviikon joudun olemaan myös talovahtina, joten kyseinen saliviikko jäi välistä.

Tärkeintä on, ettei lopeta treeneilua "väliviikkoina" kokonaan. Pääsin onneksi keskiviikkona ja lauantaina salille ja tein treenin, jossa tein yhden liikkeen jokaiselle lihakselle:

sotilaspunnerrus tangolla 3 x 12
ojentapunnerrus taljassa 3 x 12
hauiskääntö tangolla 3 x 12
ristikkäistalja 3 x 12
vatsat 3 x 20
alataljasoutu 3 x 12
prässi 3 x 12
pohkeet prässissä 3 x 12

Painot olivat tavallisia painoja hieman pienemmät, mutta sen sijaan yritin pitää yllä korkeaa intesiteettiä. Kyseistä ohjelmaa noudatan myös sunnuntaisin, jos pääsen silloin salille.

Eilen palasin normaaliin saliohjelmaan, menossa siis viikko 12. Ulkona oli 22 astetta lämmintä ja sisällä vielä hiukan enemmän, joten hiki tuli jo ensimmäisen penkkisarjan jälkeen. Ja hyvä niin ! Hieman tosin pelotti, että onko lihaksisto puhti kadonnut väliviikon aikana, mutta hyvältä tuntui.

Tässä samalla suunnittelen uutta saliohjelmaani, joka tulee käyttöön viikolla 13. Esittelen sen teillä tässä loppuviikosta. Iso kiitos myös kaikille, jotka 17. kesäkuuta kävivät lukemassa blogiani. Uusi yhden päivän ennätys kävijämäärässä on nyt kelvollinen 38! Eihän se paljolta kuulosta, mutta kelpaa minulle. Toivon että liittyisitte lukijoiksikin, niin motivaatio tämän ylläpitämiseksi pysyisi korkealle ;)

Hyvää kesänjatkoa kaikille!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Yksin kotona

Mahtavaa elokuvaa siteeraten, yksin kotona. Tylsäähän tässä rupeaa tulemaan kun yksinään istuskelee talossa pari päivää. Tylsyys iski tosin jo tunnissa. Salillekkin lähtemisessä on pientä ongelmaa, kun autoa ei ole ja polkeminenkaa ei innosta kovassa vastatuulessa ja 11 asteen kesäilmassa.

Viime viikon treeni taas venähti, kun koko lauantai-ilta meni Turussa box lacrossen SM-sarjan loppuotteluita katsoessa. Rentoumisen sijaan joutusin ottelutoimitsijaksi, mikä tarkoitti noin seitsemän tunnin seisomista jääboksin ovenavaajana. Mukavaa touhua ja pääsi taas hetkeksi hyvinkin lähelle toimintaa.

Lauantaina tuli mentyä hyvinkin aikaisin nukkumaan ja sunnuntaille siirretty selkätreeni tuntui uskomattoman hyvältä. Salilla on muutenkin yllättävän paljon porukkaa, mikä saattoi antaa pienen buustin treeniin. Ei sillä väliä, pääasia on että rautaa liikkuu ja tuntuu.

Tämä ja huominen päivä pitäisi siis tosiaan itsekseen olla kotona. Kaverit kun eivät tahdo oikein tänne löytää. Tai haluta. Illalla sauna ja grilli kuumana niin kyllä sitä itsekseenkin viihtyy.

Loppuviikosta täytyy laittaa käytäntöön treenin muutokset, pientä hiomista ohjelmaan ;) Näistä kerron sitten myöhemmin tarkemmin!

PS Tuo elokuvasarja on hyvä osoitus siitä, miten hyvä elokuva pilataan surkeilla jatko-osilla. Hphm.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kymmenen takana, tuhat edessä

Kymmenes saliviikko loppui ja jo yhdestoista alkoi hyvissä merkeissä, kun penkistä punnersin uuden ennätyssarjan (3 x 8 x ??,? kg). Treeni alkanut taas maistumaan hyvin, nyt kun pienten epäilysten jälkeen rauta nousee hyvällä teholla.

Edellinen viikko oli kyllä kauhea. Mikään ei onnistunut, ei salilla eikä muutenkaan. Olen ahkera kalastaja, mutta viime viikon saldo oli vain kolme ahventa ja seitsemän uistinta. Kallis harrastus. Nyt pidän hetken taukoa, into lopahtaa kyllä jos yhdellä kalareissulla menettää kolme uistinta.

Salillahan treenirutiini meni ihan sekaisin viime viikolla. Maanantain ja keskiviikon treenit jäivät vajaiksi ja muutkin treenit menivät sekaisin, kun väliin piti laittaa edellisiltä kerroilta jääneitä liikkeitä. Unirytmi on täysin kateissa, mikä laskee treenin tehoa merkittävästi. Muutenkin kyllä aika käy pitkäksi, mikä johtaa yleiseen väsymykseen ja voimattomuuteen. Ilman opiskelupaikkaa olevalla työttömällä ei pahemmin tekemistä pienessä maaseutukylässä ole. Seuraavassa tekstissä kertoilenkin hieman enemmän vapaa-ajan vietostani.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa koettamaan jälleen lacrossea. Olen mukana Time-Out ohjelmassa (tässä linkkiä aiheeseen). Ainoa syy tähän oli kyllä se, että sain sitä kautta ilmaisen salikortin. Tuo porukka järjestää mukavaa ohjelmaa, kuten huomisen lacrosseillan. Harmittaa kyllä, että kaverini ei pääse töidensä takia mukaan huomenna.

Tälläistä tänään. Lepopäivän vietän vielä hetken koneella istuen ja loppuillan katsoessa elokuvia. Ohjelmassa on muun muassa Moonrise Kingdom, Hot Fuzz, World Invasion: Battle Los Angeles sekä The Adjustment Bureau - Kohtalon valvojat. Kertokaa toki itsekkin hyviä leffoja, omista mieltymyksistäni tulee kyllä vielä asiaa ;)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Olemme vain kerran nuoria

Takana on aika vauhdikas alkuviikko. Viikonloppuna valkolakki päässä ja sukujuhlien jälkeen mökille rentoumaan. Kalastusta, saunaa ja juomista. Porukka vain nukahti jo puolenyön korvilla, joten meno jäi odotettua laimeammaksi.

Maanantai oli jokseenkin normaali päivä, mitä tuli kaupungilla tuhlattua ylppärirahoja. Mukaan tarttui kesän kolmannet aurinkolasit, caprit ja kolmet bokserit. Mukava ja hauska reissu parhaan kaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Illan vietin paikallisessa jokirannassa hyvän ystävän kanssa, muutaman juotavan nauttien. Tuli sitten uitua joessa uudet caprit jalassa. Illan kruunasi polkupyörän avaimien kadottaminen.

Olin kotona 3.45 ja kello soi 4:30. Kahden kaverin kanssa lähdettiin kello 5:00 kalareissulle, joka ei mennyt ihan nappiin. Siima viidesti poikki ja kaksi uistinta jäi matkaan. Kalakin alkoi syömään vasta noin yhdeksän aikoihin. Mukaan tarttui yksi hauki ja ahven. Itsellä oli kiinni noin viisi kiloinen hauki, mutta sai siiman hampaidensa väliin ja siima poikki. Hyvä uistin mukana. Tällä viikolla tämä Iso-Bertaksi ristitty hauki kypsyy pihamme savustuspöntössä.

Eilen tulikin käytyä pitkän tauon jälkeen baarissa. Hyvä ilta, vaikka naiset ovat edelleenki kylmiä. Illan kruunasi kipeä leuka, jonka aiheutti hieman liian iloisesti tanssinut nainen, jonka luinen olkapää napsahti suoraan leukaperiin. Totta kai itsellä jäi kieli hampaiden väliin ja pieni pala siinä mukana tuli syljettyä kadulle.

Tätä kirjoittaessa tulikin kaverilta viesti lähteä pelaamaan rantalenttistä. Illan ojentajatreeni saattaa siirtyäkkin. Muutenkin treenit olleet tällä viikolla hyvin rikkonaisia. Maanantain treeni jäi kesken, kun penkkipunnerruksessa tanko putosi kipeästi rinnalle, eilinen treeni jäi kesken aikataulun yllättäen kiristyttyä. Pikku hiljaa otetaan kuitenkin rutiinit takaisin ja 100 prosenttinen keskittyminen kasvamiseen. Välillä täytyy kuitenkin pitää hauskaakin !

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tyhmän on helppo huijata itseään

Eilen oli suunnitelmista poiketen hauis- ja rintatreenin vuoro. Treeninhän aloitan penkkipunnerruksella. Katsoin ohjelmasta, paljonko painoa laitetaan tangolle. Heti ensimmäisestä toistosta alkaen tajusin, että tämähän tuntuu vähän jo liiankin raskaalta. Väkisin oikeastaan puristin ne 12 toistoa. Siinä tuli kirottu, että miten tämä voi tänään olla näinkin raskasta. Tavalliseen tapaan vein kuitenkin läpi kolme sarjaa. Oli kädet ja rinta aika hellänä. Aloin sitten ottamaan levyjä pois tangosta, kun tajusin että painojahan oli enemmän mitä kuului. Vitutus vaihtui onnistumiseen. Henkinen kantti ei antanut periksi, vaan ajattelin että "täytyyhän minun tämän verran saada nostettua". Jos olisin tiennyt oikean määrän, olisinko saanut rautaa ylös? Tuskin.

Yliopistojen viimeinen valintakokeeni oli tänään, eikä sekään ihan hyvin mennyt. Jyväskylän yliopistosta tulikin jo kirje, ettei oikeastaan ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään. Huonolta näyttää, taitaa tulla pitkä välivuosi eteen ennen varusmiespalvelua. Lauantaina ylioppilasjuhlat, jota ennen ehtii parikin kertaa salilla käymään.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Harjoitusohjelma: Day 4 eli selkä ja epäkkäät

Jos salipäivistä pitäisi valitä epämieluisin, se olisi tämä. Selkätreeni ei koskaan oikein sytytä, sillä liikkeet eivät ole riittävän mukavia. Osasyynä tähän on se, että liikkeet koskevat niin suuria lihaksia. Esimerkiksi alataljasoutu treenaa sekä ylä- että alaselkää. Joka viikko tämä kuitenkin tehdään. Täysillä.

Treenipäivän aloittaa parhaaksi selkäliikkeeksi jossain yhteyksissä kutsuttu kulmasoutu tangolla. Itsellekkin tämä on selkäpäivän mieluisin liike. Mielenkiintoista on myös se, miten ote vaihtelee eri ihmisillä. Osa ottaa myötäotteen, osa vastaotteen. Itse olen tähän mennessä tehnyt myötäotteella, mutta kokeilun vuoksi ensi viikolla teen vähintää sarjan vastaotteella. Hyvä liike, jonka tekniikassa oli itselläkin hetki hakemista. Muutaman videon jälkeen tekniikka nyt kuitenkin aika hyvällä pohjalla. Kolme sarjaa, joissa toistot 15–12–8 (viikot 1 ja 2 – 3 ja 4 – 5 ja 6).

Seuraavat selkäliikkeet ovatkin erilaisia taljoissa tehtäviä liikkeeitä. Alataljasoutu on ihan siedettävä liike, jota olen aina tehnyt salitreeneissäni. Tässäkin tekniikoita on monia, mutta itse treenaan tekniikalla, jossa liike vedetään ensi edestä selkä suoraksi ja tämän jälkeen vielä tanko käsillä vatsaan. Näin saadaan rasitusta sekä ylä- että alaselkään. Sarjat ja toistot samat kuin edellisessä.

Treeni jatkuu ylätaljassa, jossa teen sekä leveällä että kapealla otteella. Kapealla otteella tehdessä käytän alataljasoudun tankoa. Itse olen huomannu liikkeessä hyväksi päästä kädet melkein suoraksi ennen alasvetoa.  Näistä liikkeistä mahdoton sanoa enempää, aika simppeleitä loppujenlopuksi. Sarjat ja toistot molemmissa samat eli kolme sarjaa toistoina 12–10–6.

Epäkkäitä treenaan perusliikkeellä, elin olankohautus tangolla. Mukava liike, joka joskus tuntuu hieman turhalta. Painoja pitää vain uskaltaa laittaa ronskisti, että saa liikkeen todella tuntumaan epäkkäissä. Kolme sarjaa ja toistot samat kuin edellisissä. Viikoilla viisi ja kuusi teen kuitenkin kahdeksan toistoa.

Huomenna viel Day 5. Ensi viikko on kiirus, joten treeniohjelma hieman muuttuu. Tavallisestihan se on seuraavanlainen: maantai Day 1 ; keskiviikko Day 2 ; torstai Day 3 ; lauantai Day 4 ; sunnuntai Day 5. Kiireellisen ensiviikon vuoksi ohjelma on kuitenkin maanantai Day 2 ; tiistaina Day 1 ; torstaina Day 4 ; perjantaina Day 3. Jos sunnuntaina ei vaivaa hirveä krapula, niin Day 5 voidaan myös tehdä.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Harjoitusohjelma: Day 3 eli olkapäät ja ojentajat

Day 3 on toinen päivistäni, jonka voisin iha hyvin jakaa aamu- ja iltatreeniin. Nautin tästäkin päivästä erityisen paljon, varsinki olkapäätreenistä. Olkapäätreenin aloittaa vipunostot sivuille, mikä on yksi lempiliikkeistäni. Huonon käsipainovalikoiman takia sarja ja toisto määrät vaihtelevat paljonkin, mutta suunniteltu on kaksi sarjaa toistoina 12–10–8 (viikot 1 ja 2 – 3 ja 4 – 5 ja 6). Kahdeksan toiston sarjoja tein eräällä viikolla peräti neljä, jotta liike tuntuisi olkapäässä,

Olkapäiden kidutusta jatkaa itselle uusi liike, jota olen vasta tänä salivuonna tehnyt. Vipunostot taakse istuen on yllättävänkin haastava liike, mutta sitäkin nautollisempi. Hyvä video löytyy tästä linkistä. Olen huomannut, että tärkeintä on pitää kroppa mahdollisimman paikallaan, jotta työn todellaki tekisi olkapäät. Sarjat ja toistot samat kuin edellä.

Olkapäätreenin päättää yksi perinteisimmistä liikkeistä, eli sotilaspunnerrus (tunnetaan myös nimellä pystypunnerrus). Käytän itse termiä sotilaspunnerrus, koska se nyt vain kuulostaa niin pirun hyvältä. Teen kyseisen liikkeen kovalla temmolla, koska se tuntuu todella hyvin olkapäissä. Kolme sarjaa, toistot menevät 15–12–8. Mikäli teen treenit erikseen, lisäisin olkapäätreenin vielä pystysoudun tangolla. Tykkäsin liikkeestä jo aikoinaan, mutta tähän treeniohjelmaan se ei ole vielä mahtunut.

Ojentatreenin aloittaa tuttu ja turvallinen kapea penkkipunnerrus. Itse olen huomannu tärkeäksi sen, miten kyynerpäät liikkuvat liikkeessä. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota, että niiden liikerata pysyy suorana ja lähellä kroppaa. Kolme sarjaa ja toistoina 12–10–6.

Ojentatreeniä jatkaa ranskalainen punnerrus, jota kuvaa kuvin englannin kielinen termi "skull crusher". Itse en oikein liikkeestä innostu, mutta tekee hyvää ojentajille. Hyödyllisyys korvaa nautinnollisuuden. Tässäkin tekniikka on elintärkeä, itsellä alkoi tekniikka hajota kun painot nousivat. Nöyrästi painoja pois, että tekniikka pysyy kasassa ja liike varmasti toimii. Sarjat ja toistot samat kuin kapeassa penkissä.

Ojentatreenin ja koko treenipäivän päättää ojentapunnerrus taljassa. Teen tämän vielä kahdella pudotussarjalla, jotta viimeisetkin mehut saataisiin ojentajista irti. Mahtava liike ja pakko sijoittaa nimenomaa treenin loppuun. Sarjat ja toistot samat kuin edellisissä ojentaliikkeissä, mutta suunnittelun viikkojen 5 ja 6 toisotmäärän nostamista kahdeksaan. Näin saataisiin paremmin puristettua ojentajat tyhjiksi. Ojentatreeniin voisi lisätä kickack liikkeen, jos aikaa olisi. Loppujen lopuksi kaikki ojentaliikkeet ovat aika samanlaisia.

Tälläinen salipäivä siis viikoittain tiedossa. Edessä ovat vielä Day 4 ja Day 5, joten seuratkaa blogia silmä kovana!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Harjoitusohjelma: Day 2 eli reidet ja pohkeet

Jalkatreeni on ehdottomasti mielyttävin salipäiväni. Vahvan urheilutaustan vuoksi jalkani ovat muihin lihasryhmiin nähden vahvat ja se tuo harjoitteluun kivan boostin. Mukavaa on myös, että meidän kylän pienellä salilla on hyvät laitteet tehdä jalkatreeni.

Ennen jalkatreeniä teen pitkän venyttelysarjan, mutta vain reisille. Lisäksi teen ojenta- ja koukistuslaitteissa pienillä painoilla 15 toistoa. Tässä välissä todettakoon, että treeniin ei tosiaan kuulu jalkaprässiä. Se ottaa liikaa polvilleni, joten en pysty tekemään siinä kunnon painoilla sarjaa. Prässi on kuitenkin mukana sunnuntain ns. intervallitreenissä.

Jalkatreenin aloittaa laitteessa tehtävät reiden ojennukset. Liike ottaa siis etureisiin. Kolme sarjaa, joissa toistoina ovat 15–12–8 (viikot 1-2 – 3-4 – 5-6). Viimeisen sarjan jälkeen teen kaksi tiputussarjaa, eli otan 5-10 kiloa painoista pois ja teen vielä toistot. Tekee todella hyvää reisille, sillä isoissa lihaksissa on paljon potentiaali, mikä pitää tuskan kautta saada käyttöön.

Treenejä jatkaa liike, jonka myönnän itseni tehneen aina väärin. Suorilta jaloilta maassaveto, missä jalat ei nimen puolesta olekkaan suorassa. Tässä linkissä on hyvät ohjeet miten liike kuuluu oikein tehdä: http://www.pakkotoisto.com/aloittelijoiden-osio/40912-suorinjaloin-maastaveto-takareisien-taikatemppu/. Jokaisen salilla käviän pakko lukea tämä! Neljä sarjaa, joissa toisot menevät 12–10–8.

Takareisien piiskaaminen jatkuu reiden koukistuslaitteessa. Tässä teen vain yhdes tipitussarjan, koska saan puristettua todella kovin viimeiset pari toistoa. Sarjat ja toistot siis samat kuin ojennuksissa. Suosittelen reisien treenaukseen kyllä jalkaprässiä, siinä reidet tekevät kunnolla kokonaisuutena töitä. Juuri tämän vuoksi sunnuntain treenistä prässi löytyy.

Tämän jälkeen siirryn pohkeisiin, jotka venyttelen huolella. Saliltamme ei löydy kunnon pohjelaitetta, joten pohkeet saavat yhden liikkeen. Paras olisi tehden pohjeet istuen, mutta teen itse pohkeet prässissä. Pohjetreenissä tärkeintä on rauhallisuus, että saa venytyksen tuntumaan kunnolla pohkeissa. Yksin salilla käviäjänä en voi tehdä tässä pudotussarjoa (pitäisi aina nousta pois prässissä, heittää painot menemään ja takas istumaan), teen loppuun yhden sarjan maksimiin. Pidän viimeisen sarjan perään vain 10-15 sekunnin tauon, joten toistot jäävät alle sarjan tavallisen määrän. Teen viisi sarjaa ja toistoina 12+max – 10+max ja 6+max.

Mikäli energiaa riittää, teen kevyillä painoilla reiden lähentäjä ja loitontaja liikkeet. Loitontaja ottaa hyvin pakaroihin, joten siinä käytän hieman raskaampia painoja. Tässä välissähän on siis ollut lepopäivä, joka itselläni meni matkatessa Ouluun. Mahtava reissu ja mahtava paikka, todellakin toivon pääseväni siine syksyllä opiskelemaan!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Harjoitusohjelma: Day 1 eli hauis, rinta ja forkut

Nelijakoinen harjoitusohjelmani alkaa maanantaina pääasiassa rinta ja hauis treenillä. Treeni on jaettu kahtia, eli ensin käyn läpi rintaliikkeet ja sitten hauisliikkeet. Mikäli aikaa olisi enemmän, tekisin toiset aamulla ja toiset illalla.

Rintalihastreeni aloitetaan jokaiselle niin tutulla penkkipunnerruksella. Teen kolme sarjaa, toistoina viikoilla yksi ja kaksi on 15, viikoilla kolme ja neljä 12 sekä viikoilla viisi ja kuusi 8. Treeni jatkuu mahtavalla vinopenkillä, jossa sarja- ja toistokierto on penkkipunnerruksen kaltainen. Rintatreenin päättää oma suosikki, ristikkäistalja. Ristikkäistaljassa teen kaksi sarjaa, toistoina viikoilla I–II on 12, III–IV on 10 ja V–VI on 6. Harkitsen kuitenkin viimeisen kahden viikon toistomäärän nostamista, koska kuusi toistoa on aika hyödytön. Mikäli pääsen tekemään rinta- ja hauistreenin erikseen, lisäisin rintatreeniin vielä vipunostot maaten taljassa tai käsipainoilla. Peck deck -laite olisi varmasti myös hyvä, mutta salilta ei sellaista löydy.

Hauistreenin aloittaa myös yksi lempiliikkeistäni, hauiskääntö tangolla. Treenikierto myötäilee penkkitreeniä.  Tämä liike on vain yksinkertaisesti mahtava, varsinkin peilin edessä jolloin liikkeen saa pysymään tasaisena. Tästä jatketaan hauiskäännöllä scott-penkissä, jossa kaksi sarjaa toistoina 12–12–8. Hauistreenin päättää keskitetty hauiskääntö, jossa myös kaksi sarjaa toistoina 12–10–8. Hauistreeniin voisi lisätä myös hauiskäännön taljassa. Maanantain treenipäivän päättää rannekääntö, kaksi sarjaa 15–12–8.

Maanantai on yksi lempipäivistäni, sillä tykkään treenata hauista. Tämä päivä jatkuu junamatkailulla Ouluun, johon saavun 7:45 ja pääsykokeeni alkaa 9:00. Sietää toivoa että kerrankin VR pitäisi kiinni aikataulustaan.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ylioppilastutkinto – tekeekö sillä mitään?

Tänään se varmistui – ylioppilaslakki laitetaan 1. kesäkuuta päähän! Aloin kuitenkin miettimään, että minkäarvoinen saavutus tämä on. Ja totesin, ettei sillä ole arvoa lainkaan.

Mitä vaaditaan ylioppilastutkinnon saamiseen? Loppujen lopuksi vain kaksitoista vuotta istumista ja rahaa. Ei minusta minkään suuren saavutuksen edellytykset. Lakin saamiseen ei pahemmin älyä tarvita, sillä omastakin koulusta lakin sai tyttö joka mietti, "kuuluuko Suomi Eurooppaan vai vain Pohjoismaihin". Yleissivistävä koulutus, totta kai.

Kaikista naurettavinta on itse lakki. Istun kolme vuotta lukiossa, jotta voin ostaa lakin, antaa sen koululle joka juhlallisesti antaa sen minulle takaisin. Loogista, eikö vain? Lakkikin maksaa 30 euroa, joten hyvään tarkoitukseen meni sitten puolet opintotuestakin. Päälle vielä äidinlyyra, jonka tosin mielelläni ostan. Äidin kokoelmiin neljäs sellainen.

Ylioppilastutkinnon turhuus näkyy yliopistoissakin. Omissa kouluissani, joihin hain, ei pelkällä tutkinnolla tehnyt mitään. Sisään pääsee valintakokeella puolet ja toinen puolet valintakokeen ja tutkinnon yhteispistemäärällä. Toisin sanoen valintakoe korostuu, eikä ylioppilastutkinto johon sentään on kulutettu kolme vuotta ja tuhansia euroja.

Tosin monet ovat vaivaa ja aikaa sen eteen nähneet, enkä halua heidän saavutustaan yhtään polkea maahan. Jos tutkinnosta löytyy hyvä rivi L:iä ja E:tä, siitä onkin syytä olla ylpeä.

Turhuuden kruunaan noin sata Facebook-päivitystä, joissa hihkutaan ilosta, koska ollaan "saavutettu" jotakin. Lisää tekstiä tulossa ensi viikolla tiuhaan tahtiin, nimittäin käyn jokaisen salipäiväni läpi. Lisäksi tiistaina kuulumisia Oulusta, pohjoisen pääkaupungista!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Alkoholi ei sovi kaikille


Alkoholi on nautintoaine, jota monet nauttivat, mutta mikä sopii hyvin harvoille. Avainsana onkin kohtuus, sillä hyvin harva alle 25-vuotias osaa juoda kohtuudella. Toisaalta alkoholia jo pienen iän nauttineet henkilöt eivät saa alkoholista niin pahoja oireita, kuin nuoret. Oireilla nyt tarkoitan käyttäytymisen muuttumista aggressiiviseksi yms. Omana vertailukohteena on 65-vuotias isäni ja 23-vuotias isoveljeni.
Juurikin käyttäytymisen muuttuminen on syy, miksi päädyin nyt asiasta kirjoittamaan. Veljeni ei yksinkertaisesti osaa hallita juomistaa, vaan alkoholia menee monessakin muodossa aika helposti alas. Käytös muuttuu aggressiiviseksi ja sekavaksi. Tälläisen epävakaan henkilön vieressä en pysty edes kotini olohuoneessa istumaan ja nauttimaan jääkiekon MM-kisoista.
Entä isäni? Hän juo kylläkin, mutta touhuaa ilta-askereitaan ohella eikä alkoholilla tunnu olevan suurempaa vaikutusta käyttäytymiseen. Toki jona iltoina väsy iskee aikaisemmin ja olen sunnuntaiaamuina joutunut häntä käyttämään kaupassa kun ei ole halunnut itse vielä autonrattiin hypätä.
Tälläinen avatuminen, jota säestää velipojan känninen laulu ulkona. Ei omaan pirtaan sovi että joutuu kotonaan olemaan varuillaan kun joku juo. Veljeni nyt tosiaan on minua hiema isompi ja voimaa löytyy. Tästä kuitenkin jatketaan, maanantaina hieno päivä edessä ;). Ja tiistaina ensimmäinen yliopiston valintakoe. Paska.

Tästä se lähtee



Jaahas. Blogi. Sana jota olen pitänyt jo jonkun aikaa naurettavana ja turhana touhuna, mutta tässä sitä nyt vain ollaan. Mutta miksi?
Haluan jakaa omia kokemuksia ja kuulla muiden mielipiteitä ja ajatuksia. Tämä lienee myös helppo tapa seurata oman harjoittelun ja tavoitteiden kehittymistä. Tuskin montaa lukijaa saan, mutta yrittynyttä ei laiteta.
Kerron täällä siis pääasiassa reeneistäni, mutta muutakin filosofista ja “ei-niin-filosofista” tekstiä tulee. Jos haluatte että kerron jostain omista teitä kiinnostavasta asiasta omia mielipiteitäni, niin ilmoittaa toki.