Odotettu ja pelätty kirje saapui tänään Oulusta: ilmoitus siitä, saanko opiskelupaikan Oulun yliopistossa. Optimistina luotin että saan, mutta kirjeen luettua palaan mitä mielyiten pessimistin linjalle. Varasija nro 71 kun ei pahemmin lohduta paljon itsestään antanutta miestä.
Unelma maisemanvaihdoksesta ja yliopistoelämästä saivat siis lopullisen naulan arkkuunsa ja ainoa tulevaisuudelta odotettava tapahtuma onkin heinäkuu 2014, jolloin astun armeijan harmaisiin. Tarkempi päivämäärä on 7. heinäkuuta, joten vielä 375 päivää täytyy minun peukaloitani pyörittää.
Tänään taitaa salilla tulla aika moinen v*tutusbuusti, olkapäätreeni on muutenki hyvä rääkki. Ja uusi saliohjelma kirjoitettu tänään ylös, vielä muutamaa kohtaa mietitään!
Blogi urheilusta, kuntosalista, harjoittelusta sekä elämästä. Jaan omia näkemyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia varsinkin kuntosaliharjoittelusta.
torstai 27. kesäkuuta 2013
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Väliviikon kirous
Edellisellä viikolla oli juhannus. Alkuviikon joudun olemaan myös talovahtina, joten kyseinen saliviikko jäi välistä.
Tärkeintä on, ettei lopeta treeneilua "väliviikkoina" kokonaan. Pääsin onneksi keskiviikkona ja lauantaina salille ja tein treenin, jossa tein yhden liikkeen jokaiselle lihakselle:
sotilaspunnerrus tangolla 3 x 12
ojentapunnerrus taljassa 3 x 12
hauiskääntö tangolla 3 x 12
ristikkäistalja 3 x 12
vatsat 3 x 20
alataljasoutu 3 x 12
prässi 3 x 12
pohkeet prässissä 3 x 12
Painot olivat tavallisia painoja hieman pienemmät, mutta sen sijaan yritin pitää yllä korkeaa intesiteettiä. Kyseistä ohjelmaa noudatan myös sunnuntaisin, jos pääsen silloin salille.
Eilen palasin normaaliin saliohjelmaan, menossa siis viikko 12. Ulkona oli 22 astetta lämmintä ja sisällä vielä hiukan enemmän, joten hiki tuli jo ensimmäisen penkkisarjan jälkeen. Ja hyvä niin ! Hieman tosin pelotti, että onko lihaksisto puhti kadonnut väliviikon aikana, mutta hyvältä tuntui.
Tässä samalla suunnittelen uutta saliohjelmaani, joka tulee käyttöön viikolla 13. Esittelen sen teillä tässä loppuviikosta. Iso kiitos myös kaikille, jotka 17. kesäkuuta kävivät lukemassa blogiani. Uusi yhden päivän ennätys kävijämäärässä on nyt kelvollinen 38! Eihän se paljolta kuulosta, mutta kelpaa minulle. Toivon että liittyisitte lukijoiksikin, niin motivaatio tämän ylläpitämiseksi pysyisi korkealle ;)
Hyvää kesänjatkoa kaikille!

maanantai 17. kesäkuuta 2013
Yksin kotona
Mahtavaa elokuvaa siteeraten, yksin kotona. Tylsäähän tässä rupeaa tulemaan kun yksinään istuskelee talossa pari päivää. Tylsyys iski tosin jo tunnissa. Salillekkin lähtemisessä on pientä ongelmaa, kun autoa ei ole ja polkeminenkaa ei innosta kovassa vastatuulessa ja 11 asteen kesäilmassa.
Viime viikon treeni taas venähti, kun koko lauantai-ilta meni Turussa box lacrossen SM-sarjan loppuotteluita katsoessa. Rentoumisen sijaan joutusin ottelutoimitsijaksi, mikä tarkoitti noin seitsemän tunnin seisomista jääboksin ovenavaajana. Mukavaa touhua ja pääsi taas hetkeksi hyvinkin lähelle toimintaa.
Lauantaina tuli mentyä hyvinkin aikaisin nukkumaan ja sunnuntaille siirretty selkätreeni tuntui uskomattoman hyvältä. Salilla on muutenkin yllättävän paljon porukkaa, mikä saattoi antaa pienen buustin treeniin. Ei sillä väliä, pääasia on että rautaa liikkuu ja tuntuu.
Tämä ja huominen päivä pitäisi siis tosiaan itsekseen olla kotona. Kaverit kun eivät tahdo oikein tänne löytää. Tai haluta. Illalla sauna ja grilli kuumana niin kyllä sitä itsekseenkin viihtyy.
Loppuviikosta täytyy laittaa käytäntöön treenin muutokset, pientä hiomista ohjelmaan ;) Näistä kerron sitten myöhemmin tarkemmin!
PS Tuo elokuvasarja on hyvä osoitus siitä, miten hyvä elokuva pilataan surkeilla jatko-osilla. Hphm.

tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kymmenen takana, tuhat edessä
Kymmenes saliviikko loppui ja jo yhdestoista alkoi hyvissä merkeissä, kun penkistä punnersin uuden ennätyssarjan (3 x 8 x ??,? kg). Treeni alkanut taas maistumaan hyvin, nyt kun pienten epäilysten jälkeen rauta nousee hyvällä teholla.
Edellinen viikko oli kyllä kauhea. Mikään ei onnistunut, ei salilla eikä muutenkaan. Olen ahkera kalastaja, mutta viime viikon saldo oli vain kolme ahventa ja seitsemän uistinta. Kallis harrastus. Nyt pidän hetken taukoa, into lopahtaa kyllä jos yhdellä kalareissulla menettää kolme uistinta.
Salillahan treenirutiini meni ihan sekaisin viime viikolla. Maanantain ja keskiviikon treenit jäivät vajaiksi ja muutkin treenit menivät sekaisin, kun väliin piti laittaa edellisiltä kerroilta jääneitä liikkeitä. Unirytmi on täysin kateissa, mikä laskee treenin tehoa merkittävästi. Muutenkin kyllä aika käy pitkäksi, mikä johtaa yleiseen väsymykseen ja voimattomuuteen. Ilman opiskelupaikkaa olevalla työttömällä ei pahemmin tekemistä pienessä maaseutukylässä ole. Seuraavassa tekstissä kertoilenkin hieman enemmän vapaa-ajan vietostani.
Huomenna pääsen pitkästä aikaa koettamaan jälleen lacrossea. Olen mukana Time-Out ohjelmassa (tässä linkkiä aiheeseen). Ainoa syy tähän oli kyllä se, että sain sitä kautta ilmaisen salikortin. Tuo porukka järjestää mukavaa ohjelmaa, kuten huomisen lacrosseillan. Harmittaa kyllä, että kaverini ei pääse töidensä takia mukaan huomenna.
Tälläistä tänään. Lepopäivän vietän vielä hetken koneella istuen ja loppuillan katsoessa elokuvia. Ohjelmassa on muun muassa Moonrise Kingdom, Hot Fuzz, World Invasion: Battle Los Angeles sekä The Adjustment Bureau - Kohtalon valvojat. Kertokaa toki itsekkin hyviä leffoja, omista mieltymyksistäni tulee kyllä vielä asiaa ;)

torstai 6. kesäkuuta 2013
Olemme vain kerran nuoria
Takana on aika vauhdikas alkuviikko. Viikonloppuna valkolakki päässä ja sukujuhlien jälkeen mökille rentoumaan. Kalastusta, saunaa ja juomista. Porukka vain nukahti jo puolenyön korvilla, joten meno jäi odotettua laimeammaksi.
Maanantai oli jokseenkin normaali päivä, mitä tuli kaupungilla tuhlattua ylppärirahoja. Mukaan tarttui kesän kolmannet aurinkolasit, caprit ja kolmet bokserit. Mukava ja hauska reissu parhaan kaverin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Illan vietin paikallisessa jokirannassa hyvän ystävän kanssa, muutaman juotavan nauttien. Tuli sitten uitua joessa uudet caprit jalassa. Illan kruunasi polkupyörän avaimien kadottaminen.
Olin kotona 3.45 ja kello soi 4:30. Kahden kaverin kanssa lähdettiin kello 5:00 kalareissulle, joka ei mennyt ihan nappiin. Siima viidesti poikki ja kaksi uistinta jäi matkaan. Kalakin alkoi syömään vasta noin yhdeksän aikoihin. Mukaan tarttui yksi hauki ja ahven. Itsellä oli kiinni noin viisi kiloinen hauki, mutta sai siiman hampaidensa väliin ja siima poikki. Hyvä uistin mukana. Tällä viikolla tämä Iso-Bertaksi ristitty hauki kypsyy pihamme savustuspöntössä.
Eilen tulikin käytyä pitkän tauon jälkeen baarissa. Hyvä ilta, vaikka naiset ovat edelleenki kylmiä. Illan kruunasi kipeä leuka, jonka aiheutti hieman liian iloisesti tanssinut nainen, jonka luinen olkapää napsahti suoraan leukaperiin. Totta kai itsellä jäi kieli hampaiden väliin ja pieni pala siinä mukana tuli syljettyä kadulle.
Tätä kirjoittaessa tulikin kaverilta viesti lähteä pelaamaan rantalenttistä. Illan ojentajatreeni saattaa siirtyäkkin. Muutenkin treenit olleet tällä viikolla hyvin rikkonaisia. Maanantain treeni jäi kesken, kun penkkipunnerruksessa tanko putosi kipeästi rinnalle, eilinen treeni jäi kesken aikataulun yllättäen kiristyttyä. Pikku hiljaa otetaan kuitenkin rutiinit takaisin ja 100 prosenttinen keskittyminen kasvamiseen. Välillä täytyy kuitenkin pitää hauskaakin !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)