keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Alkoholi ei sovi kaikille


Alkoholi on nautintoaine, jota monet nauttivat, mutta mikä sopii hyvin harvoille. Avainsana onkin kohtuus, sillä hyvin harva alle 25-vuotias osaa juoda kohtuudella. Toisaalta alkoholia jo pienen iän nauttineet henkilöt eivät saa alkoholista niin pahoja oireita, kuin nuoret. Oireilla nyt tarkoitan käyttäytymisen muuttumista aggressiiviseksi yms. Omana vertailukohteena on 65-vuotias isäni ja 23-vuotias isoveljeni.
Juurikin käyttäytymisen muuttuminen on syy, miksi päädyin nyt asiasta kirjoittamaan. Veljeni ei yksinkertaisesti osaa hallita juomistaa, vaan alkoholia menee monessakin muodossa aika helposti alas. Käytös muuttuu aggressiiviseksi ja sekavaksi. Tälläisen epävakaan henkilön vieressä en pysty edes kotini olohuoneessa istumaan ja nauttimaan jääkiekon MM-kisoista.
Entä isäni? Hän juo kylläkin, mutta touhuaa ilta-askereitaan ohella eikä alkoholilla tunnu olevan suurempaa vaikutusta käyttäytymiseen. Toki jona iltoina väsy iskee aikaisemmin ja olen sunnuntaiaamuina joutunut häntä käyttämään kaupassa kun ei ole halunnut itse vielä autonrattiin hypätä.
Tälläinen avatuminen, jota säestää velipojan känninen laulu ulkona. Ei omaan pirtaan sovi että joutuu kotonaan olemaan varuillaan kun joku juo. Veljeni nyt tosiaan on minua hiema isompi ja voimaa löytyy. Tästä kuitenkin jatketaan, maanantaina hieno päivä edessä ;). Ja tiistaina ensimmäinen yliopiston valintakoe. Paska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti