Eilen oli suunnitelmista poiketen hauis- ja rintatreenin vuoro. Treeninhän aloitan penkkipunnerruksella. Katsoin ohjelmasta, paljonko painoa laitetaan tangolle. Heti ensimmäisestä toistosta alkaen tajusin, että tämähän tuntuu vähän jo liiankin raskaalta. Väkisin oikeastaan puristin ne 12 toistoa. Siinä tuli kirottu, että miten tämä voi tänään olla näinkin raskasta. Tavalliseen tapaan vein kuitenkin läpi kolme sarjaa. Oli kädet ja rinta aika hellänä. Aloin sitten ottamaan levyjä pois tangosta, kun tajusin että painojahan oli enemmän mitä kuului. Vitutus vaihtui onnistumiseen. Henkinen kantti ei antanut periksi, vaan ajattelin että "täytyyhän minun tämän verran saada nostettua". Jos olisin tiennyt oikean määrän, olisinko saanut rautaa ylös? Tuskin.
Yliopistojen viimeinen valintakokeeni oli tänään, eikä sekään ihan hyvin mennyt. Jyväskylän yliopistosta tulikin jo kirje, ettei oikeastaan ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään. Huonolta näyttää, taitaa tulla pitkä välivuosi eteen ennen varusmiespalvelua. Lauantaina ylioppilasjuhlat, jota ennen ehtii parikin kertaa salilla käymään.
Mitä, ei jyväskylää? :o :(
VastaaPoistaEi, jäin itseasiassa hyvinkin kauas toisen vaiheen pisterajoista. Pelottaa kyllä muidenkin pääsykokeiden puolesta.
VastaaPoista